23.4.2015

Pienimuotoiset pihatalkoot

Ulkogrillaukseen olisi alkukeväänä ollut jo useita aurinkoisia päiviä. Piha on talven jäljiltä musta ja harmaa. Olisi synti valmistaa grilliherkkuja näissä kaatopaikkaolosuhteissa, vaikkakin aurinkoisissa.

On aika ryhtyä pihan kevätkunnostukseen, pienimuotoisiin pihatalkoisiin!

Pienimuotoisten pihatalkoiden lomassa on ollut ilo huomata, kuinka pihan kasvit heräävät uuteen kesään. Olen hyötykasvimies. En tiedä mitä mullan kätköihin on istutettu syksyllä. Nyt sieltä versoaa jotain vihreää, ja jotain kukkivaa.

Usein keväällä myyrät ovat syöneet syksyllä istutetut sipulit. Tänä vuonna myyristä on saatu erävoitto, RIP.

Joka ei ole ollut lähellä sydänkohtausta yläkerrasta kuuluvaan kauhunsekaiseen huutoon, ei tiedä millaisen reaktion pieni ruskea karvapallo, joka syö kevätauringon paljastamasta maasta sipuleita, voi saada aikaan. Sinänsä harmiton otus joutuu vainottujen listalle.


Vähäluminen talvi aiheuttaa yleensä isompia tuhoja puutarhassa kuin runsasluminen. Lumi suojaa kasvien juuria pakkaselta. Viime talvena ei lunta ollut lainkaan, joten jännityksellä odotin miten mm. herkkä pensasmustikka selviytyi talvesta.

Huoleen ei ollut mitään syytä. Lähes kaikki kasvit ovat tehneet silmut.


Poikkeuksen tekee viiniköynnös. Se ei lähde ikinä hötkyilemään. Vaikkakin kevät olisi aikaisessa, sen kuivat oksat pysyvät kuivina. Viiniköynnös kuivattaa itsensä talveksi lähes täydellisesti. Joskus toukokuussa se herää horroksestaan, ja aloittaa räjähdysmäisen kasvun.

Ilotalo on toiminut talven romuvarastona, eikä se innosta. Kun sieltä saa yhden tavaran pois, niin kaksi tulee tilalle. Tyhjäkäynnillä olevan tilan on taipumus täyttyä. Jossain vaiheessa asialle pitää tehdä jotain.

Patio ja etupiha on nyt pesty painepesurilla. Pienimuotoiset pihatalkoot alkavat haista työlle.

Siirryn takaisin sisätiloihin odottamaan grillauspäivää...

ChiliPark 2015