ChiliParkin Taimitarha
Chili, Puutarha, Palstaviljely, Valokuvaus, Ruoka, Sisustaminen, Keräily, Sukututkimus, Riihimäen Lasi, Arabia, Iittala, Karhula, Nuutajärvi, Kumela, Kotilasi, Muumimukit, Suomalainen lasi, Kinder yllätyslelut, Siiroinen, Tynell, Still, Aladin
15.12.2022
25.9.2021
LG pesukoneen vesipumpun vaihto - DIY
Kodinkoneiden tarpeellisuuden tiedostaa usein silloin, kun niihin tulee jokin toimintahäiriö tai vika. Koneet ovat henkilökuntaa silloin kun ne toimivat, kapinallisia silloin kun niissä on jokin vika. Olemme koneiden orjia, tiedostamattamme. Tähän on tultu...
Kodinkoneiden korjaus ei ole ydinosaamisaluettani, eikä peruslaiska mielentilani olisi halunnut millään ryhtyä toimeen koneen korjaamiseksi. Toisaalta töihin on mielestäni ryhdyttävä heti, sillä viivyttely, ainakaan pesukoneen osalta, ei yleensä johda parempaan lopputulokseen, päinvastoin. Työt, joita ei mielellään tekisi, eivät valmistu tekemättömyydellä.
Itse tekemällä saattaa säästää muutaman euron. Lisäksi nykytilanteessa tulee välttää ylimääräisten henkilöiden kotonakäynti. Olisi helppoa antaa jonkun muun siirrellä painavaa pesukonetta ja kuivausrumpua sen päältä, mutta ei se mahdoton tehtävä ole tee se itse miehellekään. Kyselin korjaukselle hintaa, mutta siihen ei ollut mitenkään ylitsepursuavaa halukkuutta. Vikaselvitys olisi maksanut n.80 euroa, korjausarvio 150-200 euroa, osat n. 100 euroa/pumppu. Nopeasti arvioituna kone oli kaatopaikkatavaraa. Sitä ei olisi kannattanut korjauttaa, sillä uusi olisi tullut edullisemmaksi. Kuusi vuotta vanha pesukone meinasi joutua virattomaksi kierrätysjätteeksi muutaman kympin pumpun takia.
Pyykinpesukone (tee-se-itse)
(Nettoparts)
Poistopumput Kiertovesipumput
Poistopumpun korjaaminen tai vaihtaminen pyykinpesukoneeseen on keskivaikeaa ja sopii hieman harjaantuneelle tee-se-itse ihmiselle. Mutta korjaus ja vaihtaminen ei ole mikään ongelma, jos olet tottunut tekemään vastaavia töitä aikaisemmin.
Sitä, mitä verkkokaupoista ei löydy, ei tarvitse. Koneeseen sopiva pumppuviritelmän ostin Jakokoskella sijaitsevasta Kodinkonepalvelusta. Jakokoski sijaitsee Joensuun pohjoispuolella. Sieltä ostos tuli nopeasti pahviin käärittynä.
"LG pesukoneen poistopumppu TÄYDELLINEN, Tämä on helpoin vaihtaa irrottamalla koneen pohja ja sieltä kautta aikaa menee noin 30 min, helppo homma 64,90€".
Tässä mallissa vesipumppuja on kaksi; poisto- ja kiertovesipumppu. Ritisevä ääni tuli kiertovesipumpusta, mutta samalla työllä kannattaa yleensä vaihtaa molemmat.
Haastavinta on koneen siirtäminen oikeaan työskentelyasentoon. Pesukone painaa yllättävän paljon. Siihen on asennettu painot pitämään sen paikoillaan linkouksen aikana. Aikoinaan painot olivat betonimöhkäleitä, nykyään hiekkaa muovisäiliössä. Koneen siirtäminen oikeaan asentoon vei "noin 30 min, helppo homma".
Pohjasuoja on kiinni reilulla kahdellakymmenellä ruuvilla. Pohjasuojassa on kiinni pesurummun iskunvaimentimet. Niiden kiinnitystappeja ei tarvitse irroittaa. Iskunvaimentimet irtoavat sylintereistä varovasti hivuttamalla. Tämän oivaltamiseen meni "noin 30 min, helppo homma".
Vesipumput ovat pohjasuojan takana hyvin esillä. Varmistaakseni asennustyön onnistumisen otin pumpusta useita kuvia. Varsinkin sähköjohtojen oikeat sijainnit on hyvä varmistaa joko piirtämällä paperille tai kuvaamalla.
Koko urakkaan kulutin aikaani 3-4 tuntia, mistä suurin osa meni ihmettelemiseen. Nyt jos tekisin saman, kuluisi siihen 30-60 min. Ei mikään mahdoton homma...
ChiliPark 2021
9.3.2021
Madekeitto & Mateen mäti
Madekeitto
Liemi 1 made (nyljettynä ja kidukset poistettuna)
2 sipulia
1 laakerinlehti
5 kokonaista valkopippuria
5 kokonaista maustepippuria
Keitto
50 g voita
2 sipulia
6 kiinteämaltoista perunaa (esim. siikli)
1 litra madelientä
10 cm pala purjoa
3 tl suolaa
mateen kypsät lihat kuutioina
Suuruste
2 dl
kermaa 1
kananmunan keltuainen
puolen sitruunan mehu
Valmista
ensin madeliemi; Irrota kalan pää ja huuhtele se. Pätki made noin
viiden sentin mittaisiin paloihin ja laita palat, pää ja pyrstö
kattilaan. Lisää kylmää vettä niin paljon, että kalanpalat peittyvät.
Kiehauta ja kuori vaahto pinnalta. Keitä noin viisi minuuttia.
Kuori ja lohko kaksi sipulia.
Nouki liemestä palat, joissa kalan lihaa on kiinni. Irrottele lihat käsin ja lisää ruodot takaisin kattilaan. Lisää sekaan myös sipulilohkot ja liemen mausteet. Keitä noin 20 minuuttia. Siivilöi liemi.
Kuori ja pilko sipulit, peruna ja purjo. Kuullota sipuli- ja perunakuutioita voissa, kunnes ne saavat hieman väriä. Lisää suola, purjosilppu ja litra madelientä. Keitä, kunnes perunat ovat kypsiä.
Lisää kuutioidut mateen lihat. Sekoita suuruksen ainekset ja lisää keittoon. Nosta kattila liedeltä ja viimeistele tillisilpulla. Tarjoa paahdetun ruisleivän kanssa.
ChiliPark 2021