30.6.2012

Bensaa suonissa

Nykyään en liiku paljoa maakunnissa. Ei ole tarvis, kun ei ole sukua sielläpäin. Leivän perässä olen aikoinani kiertänyt Suomea ristiin rastiin, joten paikka on kyllä tuttu.

Kävin Kainuussa syöttämässä sorsaa.

En tiedä hitustakaan sorsien ruokavalioista, mutta pulla ja ranskanleipä tuntui maistuvan tälle epelille. Kupu pulleana se lähti aina viemään saalistaan perillisilleen, ja ilmestyi kerjuulle kohta uudestaan.

Samalla reissulla kuvasin kiviä.


Vielä ei ole tarkempaa muistikuvaa siitä, mihin näitä kivikuvia tarvitsen.

Ilokseni totesin, ettei suomalainen liikennekulttuuri ole muuttunut piiruakaan menneistä. Kun Turkuun vievälle tielle tehtiin Suomen ensimmäinen ohituskaista, niin siellä sai aina kokeilla lentävää lähtöä.

Takapenkeillä on imetty hyvin isien opit.

Lentävillä lähdöillä tarkoitan kilvanajoa niiden kanssa-autoilijoiden kanssa, joiden puutunut kaasujalka herää henkiin aina ohituskaistojen kohdalla, ja jämähtää taas ohituskaistan loputtua pykälään alle nopeusrajoituksen.

Matkantekoa piristää aina tälläiset pienet poikkeamat normaalista ajorytmistä. Lisäksi suurta iloa tuottaa, ainakin itselleni, ne keskisormen näyttäjät, joiden vieressä nalkuttava vaimo ei anna siipalleen lupaa osallistua tähän kansanhuviin. Pullea keskisormi ohitettavan auton sivuikkunassa on tänään IN. Hyvä niin!

Tietkin ovat samassa kunnossa, jossa ne olivat vuosikymmeniä sitten, paitsi Savossa. Liekö savolaisilla niin huonot ritsat, että teiden hoitoon on panostettu erityisellä tarkkaavaisuudella. Ilolla tervehdin maakuntamatkallani niitä samoja kuoppia, joita väistelin jo viime vuosituhannella Suomea kiertäessäni. Ihan kun olisi tavannut vanhat ystävät taas.

Ensimmäiset Flexuosumin marjat kypsyivät. Pidän sopivana kypsyysasteena sitä, kun marjat putoavat pöydälle. Näin niiden siemenet ovat varmasti kehittyneet.

Kahdesta marjasta sain seitsemän siementä, mitä pidän hyvänä tuloksena, kun kyseessä on harjoituskappaleet.

Itse marjojen polte oli 1-10 asteikolla 5-6, joten ihan tulettomasta tavarasta ei ole kyse. Pakastan niitä sitä mukaa kun kypsyvät. Tarkoituksenani on tehdä marjoista hilloa.

ChiliPark 2012

21.6.2012

Neiti Galapagoense

Kasvatan muiden chilien ohella villejä chilejä. Neiti Galapagoense on ollut niistä yksi oikukkain kasvatettava. Se ei pidä juuri mistään muutoksista.

Tänään laitoin sen ulos, ehkä kolmeksi minuutiksi. Sen lehdet lerpahtivat, ikäänkuin se olisi kyllästynyt elämäänsä. Neiti Galapagoense osoitti mieltään, se ei pitänyt tuulesta.

Sisällä lehdet oikenivat välittömästi. Kokeiltuani useamman kerran ulkoiluttamista, totesin että kasvi teki valekuoleman ainoastaan tuulisessa paikassa. Lopulta se ei suostunut enää kokeiluihini, ja päätti olla nostamatta lehtiään. Illalla se oli taas normaalissa kuosissa.

Lisää tästä kiinnostavasta kasvista voit lukea Chilifoorumilta tai ChiliWikistä.

ChiliPark 2012

18.6.2012

Gadget on määritetty väärin...

Aika monella tuntuu olevan ongelma, jossa  blogin liittyneiden jäsenten sijaan näytölle tulee virheilmoitus : "Gadget on määritetty väärin..."

Uteliaisuuteni heräsi, kun vastausta ongelmaan ei tuntunut löytyvän. Sain blogini niin sekaisin, että ainoaksi vaihtoehdoksi tuntui jäävän perustaa uusi. Lopulta edes uusia tekstejä ei enää saanut päivitettyä.

Paikallistin gadget ongelman blogin otsikkokenttään.



Otsikkokentän tietojen muuttaminen saa näköjään aikaiseksi osoitehäiriön, joka taas aiheuttaa lukijoiden häviämisen. Otsikon palauttaminen alkuperäiseen muotoon toi lukijat taas esille.

Sain korjattua muutkin muuttamani asetukset taas sellaisiksi, että kaikki toimii taas.

Opetus: Jos et tiedä mitä teet, älä tee mitään!

ChiliPark 2012

11.6.2012

Capsicum Flexuosum, ensimmäinen erä

Capsicum Flexuosum on harvinainen kasvatettava. Sen siemeniä on ollut vaikea saada, ja ne ovat vaikeahkosti itäviä. Suomen Flexuosum kannan kasvun sai aikaiseksi keravalainen chiliharrastaja Bluesman. Häneltä sain yhden marjan, jossa oli kahdeksan siementä.

Idätin niistä viisi kasvia. Kolme siementä käytin idätyskokeiluun. Rouhin ne idätysalustalle lisäravinteeksi.


Idättämäni viisi Flexuosumia ovat nyt kahdessa säiliöruukussa. Niiden ensimmäinen kukinta on juuri päättynyt, ja olen siirtämässä kasveja noin kuukauden kestävään lepoon.

Ensimmäinen kukinta menee chileillä aika usein harjoitteluksi. Kukintoja oli runsaasti, mutta suuri osa ei kehittyt kukkaa pidemmälle. Flexuosum ei ole itsepölytteinen, ja se tarvitsee vähintään kaksi yksilöä ristiinpölytykseen. Pölytys menee pensselihommiksi, joka vaatii vakaata kättä ja hyvää näköä.

Jokainen kukka on käytävä pienellä siveltimellä läpi niin, että eri kasvien kukat ristiinpölyttyvät. Asiaa helpottaa osin se, että kasvit ovat samassa astiassa. Rönsyilevä, pensasmainen kasvu taas vaikeuttaa pölytystä. Isosta puskasta on vaikea saada selvää mikä oksa kuuluu millekin kasville. Siksi olen jakanut kasvit kahteen kasvuastiaan.

Ensimmäinen erä tuotti n. 30-40 marjaa. Flexuosum poikkeaa muista chileistä siinä, että sen hedelmät ovat marjamaisia ja läpikuultavia. Kukintoja on vielä kiinni, joten marjojen määrä voi olla suurempikin. Jo kypsyneessä marjassa näkyy mustia pisteitä sisällä, joten pölytys on ainakin sen osalta onnistunut.



Keskustelua Capsicum Flexuosumista ja muista villeistä chileistä, sekä chilien kasvatuksesta yleensä voi seurata Chilifoorumilla.

ChiliPark 2012

7.6.2012

Self-Made Man

Odotan pelokkaana sitä päivää, jona jonkun kodinkoneen ostaessani saan mukaani kasan komponentteja ja kolvin. Siitä en enää selviä hengissä.

Näitä nykyajan palapelihuonekaluja nyt vielä jotenkuten normimies osaa kasata, kun ei ole sähköiskun vaaraa. Ei tarvitse vielä kutsua kotiin "Varamiestä", ja menettää siinä viimeisetkin miehisyytensä rippeet.

"Siinä se nyt on, Varamiehen kasaama hyllystökombinaatio. Kun oma mies ei osannut!" Help!

Ostimme Iskusta kaksi Today elementtihyllystöä. Sovittuna päivänä Itellan miehet kantoivat hyllystöt asuntoomme, 93 kollia. Today on tänään yhtä kuin kasa pahviin pakattuja maalattuja lautoja, joista varatonmies yrittää itse kasata kaupassa esitellyt ihanuudet.

Aikaisemmin jo kerroin, ettei pelkkä hyllyjen kasaaminen riitä. Seinä sen takana, tai itseasiassa koko olohuone, vaatii väripäivityksen. Kätevänä miehenä kasasin pahveista löytyneistä laudoista itselleni työskentelytason.

Lisää kuvateksti
Työtason jouduin myöhemmin purkamaan, sillä se keikkui uhkaavasti. Sokkelin ja ensimmäisen kerroksen väliin neuvottiin ohjeissa laittamaan pultit, joiden kannat keinuttivat koko laitosta.

Nykymaaleilla on helppo maalata, eikä suuria virheitä pääse syntymään, jos tuntee edes hieman maalauksen alkeita. Erityisen tyytyväinen olin Tikkurilan maalipöntön mukana tulleeseen kullan väriseen hökötykseen.

Kun aikansa hosuu, niin valmista tulee. Hitaastihan homma eteni, sillä ruumiinrakenteeni on sellainen, ettei se kestä kuin korkeintaan tunnin kerralla töitä. Toisen tunnin selkä, tai oikeastaan koko kroppa, huutaa hoosiannaa. Tunti töitä ja toinen torvisoittoa. Sitähän se Mauno Koivistokin mainosti.

En ymmärrä mikä idea on kiiltomaalata hyllystöjen tasot maalilla, joka ei kestä kun erittäin pehmeällä rätillä pyyhkimistä. Jo liikkeessä suositellaan hankittavaksi lipastojen päälle maalipintaa suojaavat lasilevyt.

Lasistamo Oy toimitti valkomaalatut lasit suojaamaan hyllystöjen päälitasojen herkkää hipiää.

ChiliPark 2012

4.6.2012

Erkkitapio Siiroinen, Tellus, Maapallopullo

Tellus-sarjaan kuuluu maljakkoja ja annoskarahveja. Maljakoista käytetään usein nimitystä "maapallopullo".

Suomalainen lasi, Finnish glass
Korkeakaulainen annoskarahvi sopisi mielestäni ennemmin maljakoksi. Kuvassa olevan annoskarahvin pallon tilavuus on n. 60 cl.

Suomalainen lasi, Finnish glass
Maljakko (100/130/160 mm)
Värit: kirkas, amber, sininen, keltainen

Annoskarahvi (15/30 cl)
Värit: kirkas

Kiinnipuhallettu ( lasimassa puhalletaan muottiin pyörittämättä )

Tuotannossa 1974-76 

Kuvan chilit: Suomalaista chilipaprikaa, Heinän Puutarha

©2012 ChiliPark

Erkkitapio Siiroinen, Finnish Glass, Helena Tynell, Iittala, Karhulan lasi, Kauklahden lasi, Kumelan lasi, Nanny Still, Nuutajärven lasi, Riihimäen Lasi, suomalainen lasi, Tamara Aladin, Viialan lasi