16.3.2012

Chili-inventaario

  Kohta alkaa loppuistutus, viimeinen koitos. Nyt pitäisi tehdä päätös siitä, mitkä kasvit saavat jäädä, ja mitkä lähtevät kiertoon. Pois heitettyjä/annettuja on paljon, mutta jäljellä on vielä joitain. On aika tehdä inventaario.

Tarkoitukseni oli keskittyä tänä vuonna rocotoihin. Olen hieman lipsunut tästä. Villichilit veivät osan ajasta, ehkä liikaakin.


Mielestäni olen tänä vuonna onnistunut pitämään paletin kasassa. Kasveja ei ole liikaa käytettävissä olevaan tilaan nähden. Joitain helppoja, nopeasti kasvavia, chilejä on TAAS/VIELÄ idätyksessä. Ne menee pihakasvatukseen, kuten osa näistäkin.

Hyllyt on kuitenkin saatava tyhjiksi tomaattien, ja muita plantaasille menevien, esi-idätyksiä varten. Tomaattien idätykset aloitan maalis-huhtikuun vaihteessa, säästääkseni tilaa. Tomaatit ehtivät vielä kasvaa hyvin tällä aikataululla.

Aji Brazilian Starfish x1
Aji Cristal x2
Aji Dulce Amarillo x1
Aji Panca x2
Rocoto Canario x2
Lemon Drop x2
Nämä Lemon Dropit olen herättänyt aihio varastostani. Kolme vuotta vanhoja, kaksi talvea talvehtineita taimia.

Rocoto Red Peruvian x1
Rocoto Riesen x1
Rieseneitä annoin pois ja jätin itselleni parhaan taimen, ei niissä muissakaan mitään vikaa ollut. Tämän kanssa kävi kämmi. Taimeen iski jokin oire, jota en tunnistanut. Hyvällä tuurilla sain sen takaisin elävien kirjoihin.

Rocoto Peru x1
Aji Benito x1
Rocoto Peru Cusco x5
Näiden lisäksi on:

Flexuosum x5
Pimenta Da Neyde x3
Brasileira 3 Lobos x3
Big Jim x1
Galapagoense x2
Praetermissum x2
Trapedeira Do Werner x 3
Rhomboideum x2
Lanceolatum x2
Cardenasii x2.

Sitten on vielä Ebb & Flood projekti, johon olen kasvattanut 10 taimea.

Yhteensä hieman yli 50 tainta. Idätyksessä on lisäksi kymmenkunta Fresnoa ja Serranoa.

Ebb & Flood projekti menee esikouluksi ensi kauden kasvatuksia ajatellen. En edes pyri saamaan siitä satoa. Opettelen rauhassa vesiviljelyn alkeet.

ChiliPark 2012