31.3.2015

Chili nimeltä Lemon Drop

Viljelypalstoilla on jo ollut kuhinaa. Olen takatalvipessimisti, joten aloitan kevään kasvatukset kalenterin mukaan. Ilmojen puolesta olisi ehkä voinut aloittaa aikaisemmin. Mutta se takatalvi... Maa on vielä kylmä, joten viljelypalstoille on turha kylvää vielä mitään. Nyt on taimikasvatusten aika!

Mielestäni taimikasvatuksen aika on hyvä silloin, kun siihen tarvitaan mahdollisimman vähän keinovaloa. Kokonaan ilman keinovaloa ei kuitenkaan saa aikaiseksi vahvoja taimia. Itse käytän lisävalaistukseen täysspektrisiä loistelamppuja.

Ilotaloon tulee ainoastaan vesiviljelykasveja; tomaattia, kurkkua ja chiliä. NFT on tullut jäädäkseen...

Ei pidä yliarvioida omaa muistiaan. Purkkien sisällön hyvä merkintäsysteemi on tärkeä. Tässä vaiheessa käytän vielä tussia, ja tallennan purkkien sisällön tiedostona koneelle. Myöhemmin otan avukseni Dymon.

Kaikki taimet tulevat vesiviljelyyn. Idätysalustana on pieni kivivillakuutio. Kilon jogurttipurkkiin niitä mahtuu kolme. Pieni kivivillakuutio mahtuu isommassa kuutiossa olevaan koloon, sitten kun pieneen kuutioon on kasvanut kunnon juuret.

En poista kuutioiden ympärillä olevaa muovia. Juuret kasvavat mielestäni nopeammin, ja veden nousu kuutioon on tehokkaampaa (kapillaari-ilmiö).

Lisään istutusastiaan desin kerralla vettä ja annan sen imeytyä kuutioihin. Kun istutuskolon ympäristö näyttää märältä on vettä riittävästi. Ilmareijitetty kansi pitää kosteuden purkissa, eikä sinne tarvitse lisätä vettä idätyksen aikana.

Kauden chiliksi valitsin Lemon Dropin. Mielestäni se on hyvänmakuinen ja monikäyttöinen chili. Lemon Drop on hento-oksainen, helposti rönsyilevä ja satoisa lajike. Sen kasvatus on helppoa aloittelijallekin. Siementen itävyys on yleensä hyvä. Tulisuus on keskitasoa, tai hieman sen yläpuolella.

Kesäaika
ChiliPark 2015