17.3.2015

Kultamokkaa Arabiasta

En ole kahvikuppien keräilijä. Tiedän että heitäkin on keskuudessamme.

Kultaisista mokkakupeista ei voi kuitenkaan kieltäytyä.

Arabia on valmistanut kahvikuppeja niin paljon, että niiden kerääminen tuntuu mahdottomalta ajatukselta. Joistain helmistä, kuten näitä kultaisista, voi saada kokoon näyttävän pienen kokoelman.

Kultaväri ja kultaus pinnoitteena on niin haurasta, ettei näitä kahvikuppeja ole ollut tarkoituskaan pistää pöytään. Siksi niiden valmistusmääräkään ei ole ollut kovin suuri. "Pistän nyt nämä arkikupit pöytään, vaikka onhan meillä piirongissa niitä kultaisiakin" Näillä pröystäiltiin!

Kupit ovat Greta-Lisa Jäderholm-Snellmannin 20-luvulla Arabialle suunnittelemaa OC-mallia. Kuviot on suunnitellut Esteri Tomula. Myyntinimike on Isolde. Isolde on mokkakuppi.

Isolde on ollut Arabian tuotannossa vuosina 1960-1972.

Ylellisyyden täydentää kultainen sokerikko ja kermakko. Epäkäytännöllisyys näkyy usein kermakon korvakkeen kulumana. Nämä ovat kunnosta päätellen käyttämättömiä.

Kermakko on valmistettu elokuussa 1970, sokerikko saman vuoden joulukuussa. Malli on AX. Kultaista sokerikko/kermakko paria valmistettiin myös mallina RE.

ChiliPark 2015