16.5.2013

Suljettujen sälekaihtimien päivä

Pari kertaa vuodessa asuinyhteisössä on päivä, jolloin moni haluaisi sulkea sälekaihtimet ja olla omissa oloissaan tiedostamatta ulkoisia tapahtumia; taloyhtiön talkoopäivä. Olen itsekin joskus sulkenut kaihtimet talkoopäivänä, ehkä syyllisyydentunnosta.

Nykyisin yritän osallistua yhteisten alueiden kunnossapitoon voimieni mukaan. Pieni puuhastelu taloyhtiön hyväksi on ihan mukavaa.

Talkoopäivän jälkeen oli aika taas tutkiskella omia pihapuuhasteluja. Siirtonurmi toimitetaan ensi viikon tiistaina, mikä vapautti hetkeksi aikaani istutuksiin. Siirtonurmi pitää työstää vuorokauden sisään toimituksesta, joten kiirehdin multa-alueen tasaamista ja rajauksien tekoa, kun en tiennyt nurmen tarkkaa toimituspäivää.

Kurkun taimien juuret ovat vaurioherkkiä. Tästä johtuen en siirtänyt niitä aikaisemmin isompaan kasvuastiaan Pluggboxista, jossa taimet jäivät pieniksi. Kurkku kasvaa yleensä vauhdilla, joten taimien pienellä koolla ei tässä vaiheessa pitäisi olla suurta merkitystä.

Chilit ja muut kasvihuonekasvit kasvatan ryhmäistutuksina. Tavoitteenani on saada aikaiseksi matalia ja tuuheita puskia.

UV palovamma
Huolellisesta suojauksesta huolimatta muutama lehti sai palovamman. Yksittäisten lehtien  palovammat eivät kuitenkaan ole haitaksi jos kasviin jää terveitä lehtiä. Saadut palovammat näkyvät kasveissa jopa päivän viiveellä.

Nyt kun alkaa harsonjälkeinen totuttelu auringonvaloon, pidän pientä taimireserviä harsojen alla. Sieltä on hyvä korvata mahdolliset isommat vauriot. Tomaatit saavat vielä kasvattaa juuriaan maitopurkeissa ainakin viikon.

Raparperi/ämpäri kokeilu on saanut päätöksensä. Ämpärin alla nopeasti kasvaneet varret nostivat ämpärin ilmaan, ja se oli pakko poistaa. Ne raparperin osat, jotka eivät mahtuneet äpärin alle, ovat kasvattaneet lähinnä lehtiä. Toimii.

ChiliPark 2013