13.3.2013

Kasvihuonetta etsimässä II

Vitavia kokoamisohje
Olen saanut muutaman kannustavan viestin kasvihuoneen hankintaan, kiitos niistä. Päällimmäisin on; hanki tarpeeksi iso kasvihuone heti kerralla. Hyvänä kakkosena ohje ostaa kasvihuone ulkomailta. Hyviä ohjeita, noin yleisesti.

Tila johon olen kasvihuonetta rakentamassa on rajoitettu. Siihen mahtuu korkeintaan kuusi neliötä alumiinilistaa ja lasia/muovia. Tässä pätee nyt vähän sama sääntö kuin pingispöydän hankinnassa. Jos ostaa pieneen huoneeseen pingispöydän, se ei sinne välttämättä mahdu. Jos mahtuu, niin sillä ei ehkä pysty pelaamaan. Kaikella on rajansa.

Ulkomailta hankintaa en ole edes harkinnut, vielä. Aina kannattaa mielestäni ensin tutkia kotimaiset toimittajat. Lisäksi suhtaudun erittäin skeptisesti ulkomaisten toimijoiden vastuunkantoon silloin, kun jokin asia menee pieleen. Eikä esim. saksankielen taitoni riitä kuin kaljan tilaamiseen kyypparilta, anteeksi pyytämiseen ja kiitokseen. Näillä eväillä ei tarvittaessa saa aikaiseksi kehuttavaa reklamaatiota.

Kävimme kantapaikassani, Helsingin Oulunkylän K-raudassa, tutkimassa K-kasvihuonetilateen. K-Rauta/Rauta-Kesko tuo maahan Vitavian kasvihuoneita. Tosin sieltä voi pyytää tarjouksen muistakin merkeistä.

Vitavia

Kuva Vitavia esitteestä
Oulunkylän K-raudan puutarhaosasto on mielestäni Helsingin paras palvelutasoltaan ja valikoimiltaan. Nyt sinne on kasattu lasinen, noin kahdeksan neliön, Vitavia kasvihuone.

Kasvihuonevalikoimia tutkiessani olen huomannut niiden kokoamisohjeiden vaihtelevan tason. Vitaviasta löysin netistä kokoamisohjeen, surkean sellaisen. Itse en saisi ihan helpolla kyseisillä ohjeilla kasvihuonetta kasaan, eikä ollut saanut tyyppi K-Raudassakaan. Jostain syystä Oulunkylän kasvihuone näytti hassulta. Olisiko lasien kiinnitysjouset asennettu siellä väärälle puolelle, lasin ulkopintaan.

Lasijousien kiinnitysohje Vitavia
Lasijousien kiinnitysohje Juliana
Olin jo päätynyt lasisen kasvihuoneen hankintaan. Muovinen näyttää jotenkin halvalta, vaikka on usein kalliimpi. Pidän kasvihuonetta osin asunnon arvoa nostavana investointina. En näe kennomuovista mitään lisäarvoa, tai en nähnyt.

Tilasin Kivikankaalta paperisen kasvihuone-esitteen, kun en osaa/tykkää lukea esitteitä ruudulta. Selvisi, että Juliana kasvihuoneeseen saa lisämaksusta kennomuovisen katon. Nyt haluan lasisen kasvihuoneen kennomuovisella katolla. Lisäksi Julianan irtosokkeli on mielestäni hyvä.

Kivikangas Oy

Kuva Kivikankaan esitteestä
Oulunkylän K-Raudasta bongasin mielenkiintoisen uutuuden Pluggboxiin:

ChiliPark 2013

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti