Viime vuonna kasvatin ensimmäistä kertaa jättisipulia "Ailsa Craig". En tiennyt että tavis voi kasvattaa sipuleita siemenistä. Sipulit ovat erittäin maukkaita, mutta eivät kestä säilytystä samalla tavalla kuin normisipulit.
Nämä menevät kyllä nopeasti salaatteihin, tai pannulle.
Tänä vuonna valitsin lajikkeeksi "The Kelsae". Tällä lajikkeella on päästy Guinessin ennätyskirjaan. Jättisipulia kasvatettaessa on muistettava, että taimi istutetaan maahan samaan syvyyteen kun se on kasvatusastiassa.
Jos istutussyvyys on väärä, ei sipulia muodostu. Varmistan syvyyden säilymisen oikeana kylvämällä siemenet pluggboxiin.
Jättisipulin kasvuaika pitkä, vähintään 7-8
kk. Esikasvatus helmi-maaliskuussa. Itämislämpö 20- 25°C. Voidaan
kylvää myöhemminkin, mutta koko jää pienemmäksi. Kun taimet ovat
itäneet, ne siirretään viileämpään (mielellään alle 20 asteeseen),
ilmavaan ja valoisaan paikkaan. Istutetaan ulos ilmojen lämmettyä
karaistuna lämpimään, multavaan ja ravinnerikkaaseen paikkaan, pH
7-7,5.
Taimiväli
20-25 cm. Jos taimet ovat kasvaneet liian pitkiksi, lehtiä voi
typistää. Istutussyvyyden pitäisi olla suurin piirtein entinen. Syvään
istutus aiheuttaa sipulin venymisen pitkänomaiseksi. Kestää kuivaa,
mutta sato on suurempi, jos kuivina kausina kastellaan.
Käyttö:
Jättisipuli korjataan kesän lopussa vihreänä ja kuorettomana. Sitä
käytetään tuoreena vihanneksena salaateissa ja valmistetaan lämpimiä
ruokia. Herkullinen! Säilyy 0-1 asteessa pari, kolme kuukautta.
Toinen hidas kasvatettava on kuukausimansikka. Myös sen kylvö alkaa olla hollilla. Valkoisen mansikan maku ei juurikaan poikkea punaisesta, mutta linnut jättävät nämä rauhaan.
Ostin kaksi Orthexin säiliöruukku uutuutta "Piece Of Eden". Vesitilasta irroitettava kasvutila ja neliskulmainen muoto on mielestäni plussaa.
Näihin istutan jonkinlaiset chilikollaasit.
Orthex "Piece of Eden" 24 x 24 x 24,5 |
Säiliöruukkuja löytyy kuutta kokoa. Ostamani ruukut ovat kokoa 24x24x24,5. Sopivat vielä hyvin ikkunalaudalle.
Orthex Piece of Eden vesitila ja multatila taulukko |