12.3.2012

Alku & Juuri

Kävin lauantaina tekemässä suunnittelemani siemenostot Hyötykasviyhdistyksen Alku & Juuri kaupasta Mechelininkadulta. Kaupassa oli havaittavissa lähestyvä kevät, en ollut ainoa asiakas joka hypisteli hyllyissä siistissä järjestyksessä olevia pussukoita. Valikoima on suuri. Tekee aina mieli poiketa suunnitelmasta. Silti hillitsin itseni.

Alku & Juuren nettikaupasta ei ihan heti selviä postitilausten käsittelykulut. Nettikauppa perii käsittelykuluja 3 euroa + postimaksut.

Yhden poikkeuksen suunnitelmastani kaupassa tein, ostin sellerin jota Chilivaari suositteli. Otin Chilivaarista chilivaarin. Voi olla, että sellerikammoni on turha, tai en osaa käyttää sitä oikein ruoanlaitossa. Kokeilemalla se selviää.

Mukulaselleri - Monarch
Muutoin noudatin juuressiementen hankinnassa aikaisemmin tekemääni suunnitelmaa.

Lanttu - Lomond
Nauris - Kultapallo
Palsternakka - White Gem
Porkkana - Yellowstone
Punajuuri - Tondo Di Chioggia

Kokeilin viime kesänä salaattisekoitusta, ja ihastuin ideaan. Salaattipenkistä puski mitä erilaisempia salaatteja, vaihteluvaraa. Nyt ostin mausteisen salaattisekoituksen.

Salaattisekoitus - Eruca sativa, Red Giant, Green Wave, Mizuna
Avomaakurkku - Marketmore
Salkopapu - Blauhilde
Pinaatti - Matador
Tomaateista valitsin hyväksi kokemani Hundrets & Thousands minitomaatin. Sain siitä viime vuonna satoa niin paljon, että erehdyin kutsumaan sitä nimellä Thousands & Millions.

Tomaatti - Hundrets & Thousands
En ole pitkään aikaan kasvattanut kunnon möhkäletomaatteja. Nyt veri veti taas niiden pariin. Valintaa helpottamaan on tehty lajitelma. Kesän teemana on Italia!

Tomaatti - San Marzano, Cuor di Bue, Costoluto Florentino, Ciliegia Rossa ja Basilikaa

ChiliPark 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti