6.5.2020

Kasvihuone

Juliana kasvihuone kokemuksia

Olen nimennyt kasvihuoneen Ilotaloksi.

Kasvihuonetta perustettaessa olisi ollut lämmityksen kannalta parempi valita kennolevyt myös seiniin. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että kennolevyn puhtaana pitäminen on vaikeaa, sillä sen kennoihin pääsee väistämättä kosteutta, ja kosteuden myötä leväkasvua. Kennolevy muuttuu nopeasti likaisen näköiseksi.

Ilotalossa on lasiseinät, jotka koostuvat useista paloista melko ohkaista lasia. Nykyään saa lasit karkaistuna, yksiosaisina. Tämä ei lisää lämmöneristystä, mutta kasvihuoneesta tulee siistimmän näköinen. Ilotalosta on mennyt tähän mennessä (7 vuotta) ainoastaan oven lasi rikki, joten karkaistu turvalasi olisi meidän osalta ollut turha. Lasin rikkoi ärsytetty rusakko takapotkulla.

Juliana kasvihuone kokemuksia

Lämmöneristykseksi viritin Ilotalon sisään harsoteltan, mikä olisi muutoinkin pakollinen silloin, kun sisällä kasvatettuja taimia aletaan kouluttaa aurinkoon. Termostaattikytkin ohjaa kahta lämmitintä, joilla Ilotalon lämpötila pysyy helposti 12 - 15 asteessa, ulkolämpötilan lähennellessä nollaa. Olen virittänyt samaan härdelliin roikkavalon, jolla seurasin etänä Ilotalon lämmönlähteiden toimintaa säätäessäni termostaattia optimaaliseksi. Lamppu syttyy kun lämmönlähteet pärähtävät päälle, ja sammuu kun lämmitys loppuu. Lisäksi katosta roikkuu lämpöanturi, joka lähettää sisälle tiedon ilotalossa vallitsevasta lämpötilasta.

Etätyö on päivän sana, Ilotalossakin.

Juliana kasvihuone kokemuksia

Testattuani kaksi melko kylmää yötä lämmitysviritelmän toimintaa, uskalsin siirtää ensimmäiset koekasvit Ilotaloon. Koko pataljoonaa ei kannata uhrata kerralla, siksi tiedustelijat...

Juliana kasvihuone kokemuksia

Chilitaimista testikappaleiksi päätyi keinovalossa kasvanut varataimi, sekä eteläikkunalla hujopiksi kasvanut yksilö. Taimien kasvatuksessa pitäisi olla tarkempi, ja ajoittaa astiakoon vaihto oikea-aikaiseksi. Varataimien kohdalla kaikki meni  ajallisesti lähes nappiin, joten niistä tulee näillä näkymin Ilotalon kasvatteja.


Varataimet ovat pysyneet kohtuukokoisina ja haarautuneet hyvin. Keinovalolla on helppo säätää kasvuvauhtia. Ikkunalla auringonvalossa tätä mahdollisuutta ei ole, joten hujopiksi venähtäminen onnistuu taimilta paremmin kuin nopeasti. Eikä mikään opittu kasvatusmetodi päde...


Keinovalossa kasvaneet varataimet äityivät lisääntymään.

"Ei vara venettä kaada" "Kaikkia munia ei kannata laittaa samaan koriin"

Olisiko tässä tämän kevään opit jotka opin.


Kurkun taimet ovat valloittaneet ikkunan ja kietoutuneet lonkeroillaan ympäristöönsä. Niiden irroittamisessa meni tovi. Tomaatit kurkkujen varjossa kasvattavat lähinnä honteloa varttaan, mikä tomaattien osalta ei ole mikään ongelma, päinvastoin.

Tomaatin varteen kasvaa nopeasti juuria kun se istutetaan multaan, lisäksi varsi on melko kestävää. Jos varresta riipii lehdet pois ja kieputtaa sen istutusruukun reunoille niin, että taimesta jää pieni osa mullan pinnalle, ei tomaatin taimen kasvua pidättele mikään, paitsi Ilotalon katto.

ChiliPark 2020