15.7.2016

Maksaa mansikoita

Vähäluminen talvi on tehnyt temput muillekin mansikanviljelijöille. Tänä kesänä mansikat maksavat mansikoita! Laatikkohinta on ahnaimmilla markkinoilla kivunnut lähes viiteenkymppiin.

Hesarissa oli vielä viime viikolla tarjontaa; päivän hinnalla. Kun myytävää ei juurikaan ollut, oli johonkin mainokseen laitettu mansikkavastaavan puhelinnumero, johon soittamalla saisi tiedon tavaratarjonnasta. En olisi halunnut olla mansikkavastaavana vastaamassa mansikoista...

Onneksi mansikoita on kasvamassa omasta takaa. Ei mitään suuria määriä, kun emme ole pakastajia. Rumba-mansikkalajike on antanut kuitenkin ensimmäisenä vuonna ihan kiitettävän sadon.

Pari viikkoa sitten oli plantaasi vielä paketissa. Harsojen alla kaikki kasvaa hyvin, eikä rusakot pääse ensimmäisenä apajille. Väljästi asetetut harsot sallivat hieman suuremmankin kasvun, mutta jossain vaiheessa ne pitää poistaa.

Porkkana
Korkeassa lavassa porkkanalla on tilaa kasvaa. Tänä kesänä porkkanaa tulee riittävästi omaan kulutukseen. Viime kesänä sato jäi vaatimattomasti nollaan.

Salaatti
Salaattilavakin pursuaa yli äyräiden. Seassa on jotain kaalisalaattia, johon iski tuholaiset. Kun kaikilla viljelijöillä on palstat pullollaan salaattia, on sitä nyt tarjolla runsaasti. Kaikki haluavat jakaa omistaan. Salaatti ylikasvaa nopeasti, eikä säily pitkään.

Punajuuri
Punajuuren lehtikasvu on rusakoiden herkkua. Korkea lava ja harso takaavat tänä vuonna lupaavan punajuurisadon. Nyt kun kaikkialla on rusakoille runsaasti syötävää, rusakkotuhojen vaara pienenee koko ajan.

Kesäkurpitsa
Idätin kesäkurpitsan taimet ajoissa, mutta ne jäivät maitopurkkitaimeina ilotaloon odottamaan loppusijoituspaikka. Siirto multiin venähti vähän. Kesäkurpitsan kasvu on kuitenkin silminnähtävän nopeaa, joten kohta ollaan taas kurkkua myöden täynnä kurpitsaa.

Avomaakurkku
Avomaakurkkua on pakko kasvattaa, vaikka ei haluaisi. Ilotalossa kasvaa kovaa vauhtia kasvihuonekurkkuja, joten avomaalle ei ole isoa tarvetta. Suoraa maasta syöty avomaakurkku on parhaimmillaan niin herkullinen, ettei niitä raaski olla kasvattamatta.

Peltokorte
Jos on joutunut tekemisiin peltokortteen kanssa, niin tietää, että sen hävittämiseen ei ole muuta keinoa kuin kaivaa juuret maasta. Eikä sitä saa hävitettyä sitenkään. Peltokorte on pienviljelijän maanvaiva.

Peltokorte on monivuotinen itiökasvi, jonka kasvusto leviää syvällä kasvavien maavarsien avulla.

Pienviljelijän kiusa on rohtokasvi. Peltokorteen vihreää versoa kerätään juhannuksen aikaan. Versossa on yli 10 % kivennäisaineita, joista 2/3 on piihappoa; lisäksi saponiineja (ekvisetoniini ja ekvisetogeniini), flavonoideja (mm. kversetiini- ja kemferoliglykosidit), alkaloideja, (nikotiini) parkkiaineita, steroleja, beetasitosteriiniä, C-vitamiinia ja rodaniinia. Makkaran syöjälle nämä hienot nimet eivät kerro mitään.

Peltokortetta käytetään virtsaneritystä lisäävänä rohtona munuais- ja rakkovaivoihin ja eturauhassairauksiin ja reumaattisiin kipuihin ja kihtiin. Peltokorte estää verenvuotoa, ja sitä on käytetty myös liian runsaiden kuukautisten hoidossa. Se lisää valkoisten verisolujen määrää.

Piin lähteenä peltokortteella on mahdollisesti sidekudoksiavahvistava vaikutus. Peltokortetta on käytetty kroonisissa keuhkoputkentulehduksissa, keuhkotuberkuloosissa ja myös liialliseen sapeneritykseen. Peltokorte parantaa ja supistaa haavoja ja eteerinen öljy torjuu bakteereita. Sitä on käytetty ulkoisesti suu- ja kurlausvetenä suu- ja nielusairauksien hoitoon, ja kylpyinä tai kääreinä tulehduksiin, ihottumiin ja sienisairauksiin.

Pienviljelijä käyttää peltokorteeseen akkukäyttöistä ruohonleikkuria.

©2016 ChiliPark