1.10.2015

Made in China

  Tukialus Qiandaohu ja ohjusfregatti Yiyang
Ohjushävittäjä Jinan 152 ja ohjusfregatti Yiyang 548 134m
Qiandaohu 886
Qiandaohu 178m
Jinan 132m
ChiliPark 2015

27.9.2015

Litra maalia ja pala parkettia

Kymmenen vuotta vanhasta asunnosta on löytynyt rakentajan jäljiltä luovia ratkaisuja, joista jotkut eivät hymyilytä, toiset taas saaneet aikaan rehevän naurunpurskahduksen. Pienikin säästö on suurelle iso.

Aloitin keittiön hallitun purkamisen viikko sitten. Keittiön kaapit ovat kiinni betoniseinässä naulatulpilla, joiden irroitus ei aina ole helpoin tehtävä. Purkuporukat käyttävät tehtävään yleensä sorkka- ja/tai purkurautaa, mutta nämä kaapit menevät kiertoon, joten ne on saatava ehjänä irti.

Jos malttaa vääntää naulatulpan ruuvia hitaalla, säilyy sen ristipää ehjänä. Pienikin lipsahdus saa aikaan vääntimen toisessa päässä kiron. Käytettyjen naulatulppien metalliseos on pehmeää, mikä toisaalta helpottaa epäonnisten aukiporaamisessa.

"Laitetaan/otetaan kunnolla"- kostautuu aina jossain vaiheessa. Joko kauheana kankkusena, tai sitten useamman tunnin hikipajana. Kun itseasennettujen lasien kiinnitykseen käytetään tuubi silikonia, niin varmasti pysyy.

"Näistä tulee ikuiset!"- ei kuulostanut enää hyvältä.

Huuva on liesituulettimen näköinen laite lieden yläpuolella. Siitä ohjataan asunnon koneellista ilmanvaihtoa. Sitä ei voi irroittaa ilman, että asunnon ilmanvaihto pysähtyy.

Huuva oli kiinnitetty kahdella erilaisella kulmapellillä kaapistoon, aika silleen puolihuolimattomasti. Huuvan mukana tulee kyllä asianmukaiset kiinnitysraudat, mutta jostain syystä ne eivät ole asennukseen asti päätyneet. On harrastettu rakentamisen aikaista kierrätystä.

Huuva on roikkunut ansiokkaasti lieden päällä kymmenen vuotta lyhyin ruuvein kiinnitettyjen kulmapeltien varassa. Toinen muistuttaa yläkaappien peitelistan kiinnityskulmaa.

Asensin huuvan roikkumaan ketjuihin. Uusien kaappien asennuksessa huuva on helppo laskea ketjujen varassa alas, ja pitää ilmanvaihtokoneet koko ajan päällä. Ensimmäistä kertaa huuva on kunnolla kiinni, viimeisinä käyttöpäivinään...

Kun askartelee yksinään, eikä voimat ole kummoiset, niin on keksittävä luovia ratkaisuja. Iso osa ajasta menee tässäkin tavaroiden siirtelyyn ja työkalujen etsimiseen yms. Vierashuonekin on vielä niin vaiheessa, etten kehtaa kuvaa laittaa.

Pyrin kuitenkin aina olemaan huolellinen. Kun jotain tekee, kannattaa tehdä kerralla kunnolla.

Sähköasentaja on ollut tekevinään, ja kalusteasentaja asentavinaan. Toisella on mennyt vähän vinoon, ja toisella ei ole saha sattunut käteen. Takalevyn aukosta on tullut vähän roisi, ja sahaustaidon mestariteos on pitänyt peitellä muovinpalalla.

Sähkömiehen kirjanpitokin osoittaa, että vinossahan se on. Ja maalari on tuhlannut sähkömiehen laskinalustaksi tilkan kallista maalia, mitä muutoin on säästetty, aina siellä minne ei näe.

En tiennyt, että kakkoslaadun parketti on niin arvokasta, että sitä kannattaa poistaa pienikin pala piiloon jääviltä osilta. Kaapin alta on poistettu sen alaa pienempi pala. Tilalle oli kaapin vakauttamiseksi aseteltu jätepuupalikoita. Mikähän säästöidea tässä on ollut, kun askeläänieristyksestäkin on täytynyt leikata pala talteen.

Tämän siksakin sahaamiseen on kulunut aikaa. On tuhlattu se, mikä parketissa säästettiin. Sääli, ettei kaappi ole mahtunut näin taidokkaasti koristesahattuun koloon.

ChiliPark 2015

22.9.2015

Arvaa mistä soitan?

Olen eläissäni ostanut ilmaista puheaikaa enemmän kuin ehdin tässä iäisyydessä käyttämään. Jos olisin tiennyt, että tulee tarjous rajattomasta puheajasta ikuisuuteen ilman datakattoa, olisi jäänyt ilmaiset puheajat ostamatta. Rajaton, ilman typerää datakattoa! Kuudessakin jalassa yhteydet pelaa, kun muistaa laittaa laskut suoraveloitukseen...

Jos ovikello soi, ja portailla seisoo mormoonien sijaan teleyhtiön parivaljakko hurmioituneena kertomassa taivaallisesta foor zeen tarjoamasta puheen ja tiedon valtakunnasta tiedän, että teleoperaattorit ovat kaataneet vartiotornit, ja raivanneet tiensä lopullisesti myöhempien aikojen paalupaikalle.

On jo nyt ikävä niitä tyyppejä, jotka tyytyivät puhelulla vanhaan kapulaan lupaamaan sataa minuuttia puheaikaa, jos vaihtaa telekuntaa. Sata minuuttia! Luulin silloin, että se on maksimi minkä ihminen ehtii eläissään ilmaiseksi puhumaan. Ja heti perään soittaa toinen ja tarjoaa sataaviittäkymmentä minuuttia. Ja nämä kaikki minuutit ihan ilmaiseksi; kahdella kympillä kuussa.

Nyt nämä tulevat kellonsoittajat tarjoavat rajatonta puhetta ilman datakattoa, muutamalla kympillä per kuukausi. Kaikilla vehkeillä!

Olen käännyttänyt lukemattomia ovikellonpimputtajia, mutta näille en kyllä taida pärjätä. Jenkeissä nämä käännyttivät jo hutsut ja huumeparonit.

Silloin, kun NMT puhelimet tekivät tuloaan, moni puheen avaus kuului; Arvaa mistä soitan? Leikilläni arvasin usein väärin, kun vaihtoehtoja oli kovin monta; Malmin hautausmaalta?

Siinä on teleoperaattoreilla sarkaa. Rajatonta puhetta ja typerää dataa ilman kattoa!

Arvaa mistä soitan?

ChiliPark 2015